Itsenäisyyden rakennustaidetta

    Etelä-Saimaa joulukuu 1997
    Helsingin Sanomat listasi viikonloppuna itsenäisyyden ajan merkittävimpiä taideteoksia. Listoja oli laadittu kaksi, valituilta asiantuntijoilta kerätyistä mielipiteistä ja lukijaäänestyksen vastauksista. Kukin vastaaja oli saanut nimetä vain yhden teoksen, miltä tahansa taiteen alalta. Ajallisena rajauksena oli itsenäisyyden vuosikymmenet ja sisällöllisenä valintakriteerinä itsenäisyyden ja kansallisuuden ilmentyminen.

    Kirjallisuus otti leijonanosan potista, lukijaäänistä yli puolet, asiantuntijoilta 40 %. Koska Aleksis Kivi ei päässyt mukaan, Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla olivat aiheuttaneet voimakkaimmat isänmaalliset värähdykset. Kulttuuriväki arvosti enemmän Pohjantähteä, lukijat Tuntematonta, kakkostilat menivät ristiin samalla tavalla. Kirjailijoista myös Volter Kilpi, Mika Waltari ja Tove Jansson pääsivät kymmenen kärkeen. Entä muut taiteenalat? Kuvataide sai lukijaäänistä 15 %, arkkitehtuuri 11 %, elokuva 8 % ja yllättäen vasta sen jälkeen muotoilu ja musiikki. Aikarajaus sulki pois myös Finlandian, mutta ei kuitenkaan Sibeliusta, kolme viimeistä sinfoniaa mainittiin useimmin. Taiteenalat hyötyivät myös toisistaan, Eila Hiltusen Sibelius-monumentin ja Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan saama arvostus selittynee enemmän itse aiheella kuin sen saamalla tulkinnalla.

    Arkkitehtuurinkin projisoituu näköjään yllättävän vahvasti kollektiivisia tunteita. Ääniä annettiin eniten, yllätys yllätys, ei Alvar Aallolle, vaan monumenteille, joiden edustamat arvot tai niihin sidotut tapahtumat ovat kansallisesti merkittäviä. Arkkitehtuurikohteista yleisöäänestyksessä voiton vienyt Eduskuntatalo (1931) symbolisoi valtiollista itsenäisyyttä sotia edeltävältä ajalta. Sen sijainti ja näkyvyys, sen graniittinen pysyvyys ja klassillinen arkkitehtuuri ilmentävät jokaiselle vierasmaalaisellekin, että Suomi on itsenäisyytensä kanssa tosissaan. Onneksi tässä tradis voitti funkiksen, jonka vuoro tulikin heti kohta: asiantuntijaäänestyksessä arvostetuimmaksi nostettiin puhdas funkistuote Olympiastadion (1940), johon ajan kanssa liittyneitä symboliarvoja ovat selviämisemme sodasta, sen jälkeinen kasvu ja Suomen kansainvälinen hyväksyntä sekä nouseva mutta vielä kaupallistumaton ruumiinkulttuuri. Nämä molemmat kohteet ovat henkilöpalvonnasta vapaita, niiden arkkitehteja suuri yleisö ei suuremmin tunne. Niiden jälkeen arkkitehtuuriäänet menevätkin lähes kaikki Alvar Aallolle. Lukijat arvostavat Finlandia-taloa (1971), sen symboliarvot ETYK-rakennuksena ja kulttuurin tyyssijana saavat unohtamaan sen keskinkertaisen ja pysähtyneen arkkitehtuurin. Asiantuntijat antavatkin äänensä Aallon muulle tuotannolle. Sotaa edeltävä tuotanto, kuten Villa Mairea (1939), Paimion parantola (1932) ja Viipurin kirjasto (1935) edustavat Aaltoa heidän mielestään paremmin. Suomalaisen kunnallisen itsehallinnon symboli, Säynätsalon kunnantalo saa myös ääniä, samoin teollistuvaa Suomea ilmentävä Sunila. New Yorkin maailmannäyttelyn paviljonki sekä listojen ainoa eteläkarjalainen kohde, Vuoksenniskan kirkko, ovat myös tunnustetuinta Aaltoa. Yllätyksenä voinee pitää Seinäjoen ja Rovaniemen kulttuurirakennusten ja Jyväskylän yliopiston tai Otaniemen teknillisen korkeakoulun unohtumista listoilta. Kaiken kaikkiaan kansankin arvostus Aaltoa kohtaan osoittaa oikeaksi paradoksin kansainvälisyyden (jota Aalto aina korosti) ja kansallisuuden samanaikaisuuden mahdollisuudesta arkkitehtuurissa ja kaikessa kulttuurissa.

    Mitä arkkitehtuurista jäi käteen edellä mainittujen jälkeen? Ei kovinkaan paljoa. Hajaääniä ovat saaneet vain Temppeliaukion kirkko, rakenteilla oleva Nykytaiteen museo (arkkitehtina amerikkalainen Steven Holl), Reima Pietilän piirtämä Mäntyniemi, Tapiolan puutarhakaupunki, uusi Oopperatalo sekä Oulun yliopiston Linnamaan rakennukset. Kyselyn rajaaminen itsenäisyyden aikaan vääristääkin vuosisadan arkkitehtuurikuvaa kohtuuttomasti. Eliel Saarisen ja kumppaneiden Hvitträsk, Kansallismuseo tai Helsingin rautatieasema sekä Lars Sonckin Tampereen tuomiokirkko ja vaikkapa Ainola ovat osa itsenäisyyttä nekin, kansallisen heräämisen synnyttämiä ja samalla sen ilmentäjiä ja vahvistajia. Toisaalta aikanaan noussee tämän vuosisadan arkkitehtuurikuvaa täydentämään ainakin Juha Leiviskän, Kristian Gullichsenin, Juhani Pallasmaan sekä Jyrki Tasan tuotanto. Mutta vaikea on arkkitehtuurilla enää nousta kansallisten monumenttien joukkoon, sellaiset kun on kaikki jo rakennettu.