Kommentteja Katriinalle

    Etelä-Saimaa kesäkuu 1997
    Lappeenrannan kaupunkisuunnittelun korkein - ja myös korkeimmin koulutettu - virkamies tuli pitkän tauon jälkeen julkisuuteen viime viikonvaihteessa. Esillä oli suuri joukko ajankohtaisia ja keskeisiä kysymyksiä, joten muutama kommentti sallittaneen. Varsinkin kun asuntomessujen jälkeen katseet ja ponnistelut toivottavasti kohdistetaan taas keskusta-alueille.

    Kaavoituspäällikkö kaipasi paikallisen, tasoltaan vaihtelevan arkkitehtisuunnittelun piristeeksi myös kansallisten huippuarkkitehtien käyttöä tärkeimmissä kohteissa. Tällaiset kohteet ovatkin olleet harvinaista herkkua. Lähinnä tulevat mieleen Säästöpankki Oleksilla sekä Musiikkiopisto. Molemmat kiistatta huippuarkkitehtien huipputöitä. Molemmat ovat myös arkkitehtuurikilpailun tuloksia, millä yleensä päästäänkin hyvään lopputulokseen, ja missä yhteydessä myös paikallisille tarjotaan mahdollisuus rimankohottamiseen. Viimeaikojen kokemukset arkkitehtikilpailun käyttämisestä hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi, ovat kuitenkin olleet vähemmän rohkaisevia. Messusilta oli jo lähtökohdiltaan kyseenalainen ja kustannusseuranta alkoi liian myöhään, onneksi järki voitti. Messualueella käytiin myös asuntosuunnittelukilpailu, jonka voittajaprojekti herätti valtakunnallistakin huomiota. Ammattilehdissäkin voittanutta ehdotusta kiiteltiin ja professoritasollakin toivottiin sen toteutuvan. Kustannusraamit tulivat vastaan - kuten aina - mutta voittaja ei saanutkaan jatkaa vaan halvennuksen yhteydessä vaihdettiin tekijätkin. Huippuarkkitehtuuri unohtui, eikä taloja kelpuutettu enää edes messukohteiksi. (Mikä on muuten asuntomessujen puoliintumisaika?) Rakennuttajan sitoutuminen kilpailuun ja hyvään lopputulokseen ei ollut aitoa. Kilpailut eivät saaneet Pikisaaren lähiympäristössä tai Kaupungin lahden rannallakaan aikaan tuota huippuarkkitehtuuria.

    Suora toimeksianto laatutietoiselle ja kykynsä osoittaneelle - vaikka sitten ulkopaikkakuntalaisellekin - arkkitehdille lienee riskittömin tapa saada aikaan hyvä lopputulos. Hyvää tahtoa tietysti tarvitaan koko rakennuttamisprosessissa. Tämä tulee mieleen myös linja-autoaseman tontin jatkoa punnittaessa. Kaupungin pitäisi mielestäni pitää ohjat käsissään rakennuttamisessakin, eikä antaa avointa ympäristövaltakirjaa eniten tarjoavalle, vaikka tämä johonkin kilpailuun sitoutuisikin. Paikan tärkeys ja keskeisyys vaatii luovaa harkintaa jo tavoitteen asetteluvaiheessa. Kysymyksiä on paljon: tuleeko kaupungintalo ja Lappeen kirkko jättää näkyviin Kauppakadun suuntaan kuten nyt, halutaanko rakennuksella sitoa IsoKristiinaa ja kauppatoria toisiinsa, halutaanko rakentaa Lappeenrannan keskustaan puistoa kiertävä erikoiskauppojen rengas, mikä osa varataan julkisille palveluille, kuinka puiston annetaan hengittää etelään jne. Pelkkä Lappeen hotellin klooni olisi onnettomuus ja ikuisesti menetetty mahdollisuus. Tässä jos missä olisi kansalaiskeskustelun paikka ja juuri nyt, ettei taas olla liian myöhässä.

    Suora toimeksianto kunnallisena päätöksenä vaan onkin kinkkinen juttu ja vastoin vallitsevaa periaatetta, jonka mukaan suunnittelutyötkin pitää jakaa tarjouskilpailun perusteella - siis ei laatu- vaan hintakilpailun. (Miksi ei muuten kaupungin johdon virka-autoja valita hintakilpailun perusteella?) Äskeinen hinnoittelufarssi sairaalasuunnittelun yhteydessä kertoo tilanteen kestämättömyyden - valittajat olivat oikealla asialla. Huippusuunnittelu on aikaa vaativaa työtä eikä vain piirustusten tuottamista, ja se maksaa. Julkisissa rakennuksissa tämän pitäisi olla itsestään selvyys. Asuntorakentamisessa suunnittelun liikkumavara on tapettu jo aikoja sitten. Siellä suunnittelussa välttämättömään luovaan joutilaisuuteen ei ole ollut varaa enää vuosiin. Kerrostalo pitää nykyhinnoilla piirtää yhden ihmisen kuuden viikon työllä, missä ajassa pitää tuottaa n. 40 virheetöntä piirustusta. Tilaohjelma tulee kiinteistön välittäjältä, kustannusraamit rakennuttajalta ja ympäristöohjeet kaupungilta. Arkkitehdille jää parvekkeiden detaljointi.

    Kaavoituspäällikön havainto, että paikallisen suunnittelun laatutaso vaihtelee on varmasti oikea, mutta selittynee osittain edellisellä. Yksi tapa yrittää tasata näitä laatuvaihteluita on kaupungin tuottamat suunnitteluohjeet eri alueille. Näitä Lappeenrantakin on teettänyt useisiin kohteisiin, kyllä kai ohjaus niilläkin onnistuu. Vähimmäisvaatimus kuitenkin olisi että edes kaupungin teettämät ympäristöohjeet olisivat virheettömiä niin autopaikkojen sijoittelun kuin muunkin kunnallistekniikan osalta. Ongelmia tulee siitäkin, jos yhtenäiset alueet jaetaan liian pieniin - yleensä yhden talon suuruisiin - toteutusyksiköihin. Näin saadaan yhdelle alueelle viidenkin eri arkkitehdin tulkinta suunnitteluohjeista, jolloin ympäristön yhtenäisyys on jo teoreettinen mahdottomuus vaikka kuinka juostaisiin koordinaatiopalavereissa.

    Oman kokemukseni mukaan luovasti haasteellisin asuntosuunnittelun toimeksianto on ollut sellainen, missä arkkitehti saa suunnitellakseen koko korttelin ja missä ympäristötavoitteet haetaan sen jälkeen yhteistyössä kaupungin kanssa. Tämä on johtanut onnistumisiin mm. Leirin opiskelijataloissa tai Orionin alueella laajemminkin. Asuntosuunnittelun ja rakennuttamisen perusyksikkö ei ole rakennus vaan pihapiiri.