Kaupunkikeskustat käyttämätön ympäristötaiteen foorumi


    Kaupunkiemme parhaillaan käynnissä oleva keskustojen uudistusboomi tarjoaisi hyvän tilaisuuden ympäristötaiteelle. Katuympäristöön ja jokamiehen arkipäivään tuotu taide edellyttää kuitenkin perusteellista pohdintaa taiteen tehtävästä ja taiteilijan ja yleisönsä suhteesta.

    Taiteen tekijän ja kokijan suhde on aina ongelmallinen. Yleisesti on hyväksytty paradoksi, jonka mukaan taidetta tehdään suurelle yleisölle mutta ei sen ehdoilla. Tämä korostaa taiteilijan yksilöllistä roolia paitsi omassa ilmaisussaan myös taiteen kehittäjänä yleensä. Tuo lähtökohta toisaalta takaa myös sen, että vältetään taiteen alistaminen minkään poliittisen tai aatteellisen suunnan välikappaleeksi - ongelma josta on Euroopassakin kyllin karmeita näyttöjä niin idässä kuin lännessä viime sodan ajoilta ja jälkeenkin. Myös asetelman toisen ääripään ongelma, taiteen sisällön muokkaaminen laajimman mahdollisen yleisön makusuunnan mukaan eli taiteen popularisointi tai kaupallistaminen, on meillä hyvin tiedostettu. Taideyleisö kunnioittaa edelleen oman tien kulkijoita, eikä kirjojen myyntimäärät tai elokuvien katsojaluvut kulje käsikädessä taiteellisen arvostuksen kanssa. Toisaalta hyväksytään sekin, että kaupallisesti menestyvä työ voi olla taiteellisestikin rehellinen ja korkeatasoinen. Korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin välillä ei onneksi enää ole selviä raja-aitoja.

    Ympäristötaiteen ja yleisön suhteista
    Näitä asioita ei välty pohtimasta kun mietitään minkälaista taidetta kaupunkiemme kaduille tulisi tuoda. Kaiken kaikkiaan Pohjoismaissa ja Suomessa tehdyt kaupunkikeskustaselvitykset osoittivat, että taide kaupunkiympäristössä ylipäätään loistaa Suomessa poissaolollaan. Teoksia on keskisuurissa tai pikkukaupungeissa hyvin vähän tai ei ollenkaan. Se vähäinen taide, jota löytyy on enimmäkseen vuosisadan alun esittävää taidetta: puistokäytävien risteyskohtiin sijoitettuja suurmiehiä korkeilla jalustoillaan tai toisaalta suihkulähteiden keskelle sijoitettuja neitokaisia. Moderni kaupunkitaide on vielä harvinaisempaa ja siinä on siirrytty lähes poikkeuksetta abstraktiin ilmaisuun, joka usein on jäänyt yleisölle etäiseksi ja johtanut mehukkaisiin riitoihin taideyhteisön ja suuren yleisön välillä. Näissä riidoissa on jokamies pahimmillaan syyllistetty sivistymättömäksi ja kehotettu häntä vaikenemaan ja antamaan itseään viisaampien tehdä vaikeat päätökset. Kun kuitenkin jokaiseen taideteokseen sisältyy tekijänsä viesti ulkopuolisille, toivoisi taiteilijoiden aika ajoin pysähtyvän pohtimaan, miten viesti menisi parhaiten perille. Joskus nouseekin mieleen kysymys, onko alussa mainitusta paradoksista unohtunut alkuosa pois.

    Erityisen problemaattinen tilanne on kaupunkiympäristössä, missä teokset sijaintinsa johdosta vaikuttavat joka päivä kaikkien asukkaiden elämään. Niin niiden, jotka ovat kiinnostuneista taiteesta, kuin niidenkin, jotka eivät siitä välitä. Galleriaan voi jokainen mennä mieltymystensä mukaan, mutta kaupunkiympäristöä ei voi välttää kukaan.

    Mikään tyyli ei sinänsä ole oikea tai väärä
    Tämä perustilanne tulisi olla lähtökohtana kaikissa julkiseen ympäristöön sijoitettavassa taiteessa, taiteilijan se asettaa vaikeaan ja vastuulliseen tehtävään. Se ei missään nimessä rajoita sinänsä pois minkään tyylisuunnan tai ilmaisukeinon mahdollisuutta. Mutta teoksen lähtökohtana tulee olla tavallisen ihmisen kunnioitus ja hänen arkielämänsä laadun parantaminen. Sen tulee siis puhutella ihmisiä, kaiken ikäisiä ja eri tavoin ajattelevia. Se voi koskettaa, se voi ärsyttää, se voi opettaa, naurattaa tai lohduttaa, mutta se ei saa halveksia tai pahinta kaikista: jättää välinpitämättömäksi. Kun parhaista keskustoistamme puhutaan yhteisinä olohuoneina, ajatusta voi jatkaa johdonmukaisesti, ja ajatella siellä olevan taiteen vastaavan ihmisten omaan kotiin tuotua taidetta.

    Yleisön huomioonottaminen
    Yleisöä koskettava taide voi lähteä liikkeelle paikallishistoriasta, kuten esimerkiksi Västeråsin keskustassa oleva pyöräilijäjoukkoa esittävä teos. Se muistuttaa teollisuuskaupungin arkipäivästä ennen autoistumista, jolloin työajan päätyttyä Asea Skandian portilta lähti pyöräilijävirta täyttäen vähäksi aikaa pääkadun kokonaan. Jokaiselle esimerkiksi Varkauden keskustassa 50-luvulla eläneelle vastaava näky on elävä muisto. Hyvä teos voi liittyä myös paikallisiin merkkimiehiin ilman henkilöä itseään esittävää muistopatsasta. Loistelias esimerkki tästä on Odensen kaupungin taideprojekti, missä sadunkertoja H.C. Andersenin oma kaupunki antoi taiteilijoilleen tehtäväksi tuottaa keskustaan uusia teoksia. Kukin tekijä sai toteuttaa teoksensa omalla muotokielellään ja materiaaleillaan, ainoa tilaajan esittämä ehto oli, että töiden tulee esittää jotain kirjailijan saduista. Tuloksena on sarja erilaisia ja vaihtelevia teoksia, esittäviä ja ei-esittäviä. Niistä jokainen liittyy paikan historiaan mutta myös niitä katselevien omaan lapsuuteen. Kun teoksen kokija alkaa miettiä mistähän sadusta on kyse, hän huomaamattaan jo käy taidekeskustelua: onnistuuko teos tehtävässään, vastaako se katselijan omaa näkemystä sadusta, herättääkö se vastalauseita vai hyväksyntää. Samalla mieleen alkaa palautua mielikuvia tilanteesta, jossa sadun oli kuullut ja huomaamatta käynnistyy monitahoinen vuoropuhelu teoksen ja katsojan väliin. Projekti onkin tuottanut useita aivan erilaisia teoksia, joista parhaat ovat muodostuneet suosituiksi kohtauspaikoiksi. Monissa hyvissä teoksissa toteutuu myös interaktiivisuus, teoksen ja katselijan välinen toiminta. Oslon keskustassa kävelijä voi joutua mukaan klovnin ja apinan väliseen pallopeliin (klovnin jalustan korkeus on hyvän tuolin istuinkorkeus 43 cm), Kööpenhaminassa eläkeläispariskunta on jättänyt penkillä tilaa muillekin ja Tukholmassa yksinäinen mies pyytää vetoavasti ohikulkijoilta tulta tupakkaansa.

    Teosten kaikkia ikäryhmiä koskeva puhuttelevuus on niin ikään tärkeä näkökohta. Kun kävelykeskustoissa katutilaa vapautuu autoilta kävelijöille, esiintyy usein suurta houkutusta rakentaa kaduille myös leikkipuistoja. Kestopuukalustein täytettyjä puuhamaita ei kaduista tule tehdä, mutta mielenkiintoinen on Kouvolan kaupungin kokeilu, missä kävelykatusuunnitelmista jätettiin leikkilaitteet pois ja missä parhaillaan käynnissä olevan ympäristötaidekilpailun kautta haetaan taiteellisempia leikkielementtejä keskustaan. Yli sata metriä pitkän vesiaiheen yhteyteen haetaan eri ikäryhmiä leikkeihin ja peleihin, myös älyllisiin, aktivoivia teoksia. Tässä yhteydessä mieleen tulevat myös saksalaisen Bonifatius Stirnbergin modernit metalliset leikkiveistokset eri kaupunkien kaduilla ja aukioilla, useat Saksan kaupungit ovatkin ehtymätön lähde humoristista katutaidetta etsittäessä.

    Lähtökohdat voivat olla erilaisia
    Ohessa joitain koottuja ajatuksia siitä, mitä tekijöitä voitaisiin pohtia, kun etsitään kestäviä ja koskettavia aiheita ympäristötaiteelle tiettyyn paikkaan: minkälainen kulttuuritausta on niillä ihmisillä, jotka paikkaa tulevat käyttämään minkä ikäisiä he ovat - mikäli kohteena ovat lapset, kuinka teos ottaisi monipuolisesti näiden tarpeet huomioon; kehittäisi uteliaisuutta, mielikuvitusta ja seikkailunhalua mikäli kohteena ovat vanhukset, kuinka heidän tarpeisiinsa vastataan, kuinka luodaan paikkoja, jotka tarjoavat mahdollisuuden istumiseen, keskusteluun ja nuorempien elämän seuraamiseen mikä on paikan historia, mitä uutta siitä voi tarjota yhteiseen tietoisuuteen onko paikkakunnalla joitain sosiaalisia traditioita, juhlia tai kilpailuja, jotka tarjoaisivat aiheita onko tai onko paikkakunnalla ollut vaikuttajia taiteen, tieteen, talouden tai politiikan piirissä, joiden elämäntyötä voisi ilmentää onko paikkakunnalla merkittävää teollisuustoimintaa tai työnantajia, jotka ovat vaikuttaneet paikkakunnan syntyyn onko alueesta olemassa liikkeellä legendoja tai tarinoita onko alueella sattunut muistamisen arvoisia historiallisesti merkittäviä tapahtumia

    Hyvän ympäristötaiteen kriteerejä
    Lopuksi vielä joitakin taiteen ilmaisumuodosta riippumattomia hyvän ympäristötaiteen kriteerejä:

    -tuottaako teos iloa ja hyvää mieltä
    -stimuloiko se mielikuvitusta ja leikkiä
    -edistääkö se oman alueensa ihmisten yhteenkuuluvuudentunnetta
    -nostaako se itse ihmiset ja heidän arkipäivänsä etualalle
    -lisääkö se mielenkiintoa paikan kulttuuriin ja menneisyyteen
    -esittääkö se kaupunkielämän positiivisessa vai negatiivisessa valossa
    -edesauttaako se ihmisiä ottamaan paikka paremmin haltuun

    Ympäristötaiteen tehtävä on vaikea mutta katuympäristö tarjoaa parhaan mahdollisen foorumin lähentää taidetta ja jokamiestä, ilman että kummankaan tarvitsee luopua minuudestaan.